maanantai 9. maaliskuuta 2015

Vauvamaista!



On jo maaliskuu!
Meidän pikkumies täytti juuri PUOLI VUOTTA! Hän on kasvanut niin, että vaatetta on jäänyt pieneksi vino pino ja uudet sukat piti saada ja siinä samalla pienet tumppuset. Niihin lankana meni regian tiikerilankaa 50g aika tarkalleen. Olen siis panostanut nyt ihan omaan muruseeni viime viikot. Tosin kävi norjalaismyssyn kanssa niin hassusti, että puolivuotiaan ohjeen mukaan tehtynä se on kyllä hippusen liian nafti. Lankana myssyssä oli Dropsin alpakka ja sitä kului 22g. Joten puikoilla on nyt uusi ja tämä joutuu nyt tuonne kaupusteluosastolle.

Olen puuurtanut myös kolmen perussukkaparin kanssa, mitkä on minulta pyydetty ajat sitten, se vain jotenkin pääsi lykkääntymään. Kysymyksessä on siis lastensukat,mihin tulee huovutettu ängriböördsi päälle. Yksi tehty, viisi vielä!

Ihan vähän ehdin myös ommella. Tein Nöttöselle kevääksi myssyn kangaskapinan maahismyssyn kaavalla. Tuli ihana kun vuorasi trikoon merinovillalla. 

Päättelytyömaa yyyyyhhhh!!!






Nöttönen näyttää vähän siltä ettei poseeraus niin kiinnostaisi.

Tuntui kuitenkin, ettei vaihtoehtomalli (loistava myssynpingotin tuollainen kikkapallo) yllä söpöydessä samoille asteille!
Five to go...
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti