perjantai 12. lokakuuta 2012

Villasukat

Ja mikäs se sellainen bloggauspäivä olisi, jollei yksiä villasukkia olisi esitellä!

Mato Matala!

Tässä tuli taas yhtenä päivänä töiden jälkeen (!) ihan villi inspiraatio. Selasin yhtä askartelukuvastoa ja siellä oli hauskoja huovutettuja pikkuotuksia. Hyllyllä on lepäillyt kasa villaa ja tunsin yhtäkkiä pakottavaa tarvetta luoda jokin olio villasta. Mato Matala tuntui simppeliltä pötkylältä, joten leikkasin vaahtomuovista sille selkärangan ja aloin hulluna hakata neulalla! Huovutus on hieno laji, olin taas ihan luomisen liekeissä! Mr K taas ihmetteli että mistä tuokin taas syntyi, kehui kuitenkin hienoksi. 

Tunika isoveikasta

Olen taas saanut jotain valmiiksi ja voin heti ilokseni kertoa että olen oppinut kärsivällisyyttä päättelytyössä! Ihmettelin omaa tyyneyttäni loppusilausta tehdessäni. Menossa on kai jokin erityisen seesteinen kausi. Tunsin myös oloni ihan voittajaksi kun oivalsin että tämän tyyppistä helppoa sileää on aivan turha veivata edestakaisin tasona (vaikka ohje ehdottaakin), jos voi valita pyöröpuikot! Huomasin että dropsin ohjeissa tämä on yleensä hiffattu, mutta suomalainen novita on vielä sen verran kankea että haluaa vielä teettää turhaa päättelytyötä ja kurjia nurjia silmukoita.